Verohallinto

Verohallinnon tehtävänä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisenä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verohallinto kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen, ja se kerää noin 75 prosenttia veroista ja veronluonteisista maksuista.
Verohallinto toimittaa verotuksen niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaiden taloudelliselle toiminnalle.
Yritysasiakkaat ovat verohallinnon toiminnan kannalta merkittäviä toimijoita. Ne maksavat omat tulo- ja arvonlisäveronsa, tilittävät verohallinnolle työntekijöidensä palkoista perityt verot ja maksut. Yrityssektori myös toimittaa verohallinnolle tietoja, joita hyödynnetään henkilöverotuksessa.