Yrittämistä harkitseville

Olisiko Sinusta yrittäjäksi? Yrittäjäksi ryhtyminen on ihmiselle merkittävä päätös, se merkitsee käännettä urakehityksessä ja voi merkitä muutosta elämäntilanteessa. Päätös ei aina ole helppo ja monet voivat pohtia sitä pitkäänkin.

Tämän osion etusivulle pääset vasemman päävalikon alta ETUSIVULLE-linkistä. Yritys-Suomen etusivulle pääset vasemman yläreunan logoa napsauttamalla. 

Päätös yrittäjyydestä on merkittävä myös monille muille kuin yrittäjäksi ryhtyville, sillä talouden aktiivisuus ja hyvinvointi perustuu yritteliäisyydelle ja sen mukanaan tuomalle työllistämiselle.

Tässä osiossa annetaan yritystoimintaa suunnitteleville tietoa yrittäjyyden taustoista ja työkaluja yrittäjyyspäätöksen suunnitteluun ja tekemiseen. Osio sopii niille, jotka vasta pohtivat yrittäjäuran mahdollisuutta, mutta myös niille, jotka ovat lähellä yrittäjyyspäätöksen tekemistä tai tehneet sen juuri, mutta eivät ole vielä perustaneet yritystä.

Yrittäjäksi ryhtyminen

Tässä osassa tarkastellaan yrittäjyyspäätöksen taustatekijöitä yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla. Millaisia motivaatiotekijöitä, innovatiivisuutta tai halukkuutta ottaa riskejä yrittäjillä on?

Välineitä harkintaan

Yrittäjyyteen liittyviä piirteitä voi myös testata. Tutustu siihen, kuinka oma elämäntilanteesi tai luonteenpiirteesi sopii yhteen yrittämisen kanssa. Uusyrityskeskus, TE-keskus, elinkeinopalvelut ja Yrityskummit ovat tahoja, joihin on linkitys tästä osasta.

Päätöksenteko

Yrittäjyyspäätös voi olla pitkällisen pohdinnan tulosta tai itsestään selvä uravalinta. Yrittäjyyspäätöksen tekeminen ei aina ole helppoa. Tutustu myönteiseen tai kielteiseen päätökseen vaikuttaviin tekijöihin.

Yritystoiminnan suunnittelu

Kun päätös on tehty, on aika suunnitella toimintaa. Suunnitteluun on olemassa myös menetelmänsä, joiden avulla suunnitelmista tulee kantavampia.


Suomenkielinen versio | Svensk version