YritysmuotoTällä sivulla Perustajien lukumäärä | Pääoman tarve | Päätöksenteko | Yritystoiminnan jatkuminen | Taloudellinen vastuu | Varojen nosto ja voitonjako | Verotus Yritystoimintaa aloitettaessa olennainen ratkaisu on yritysmuodon valinta. Yritysmuodon valintaan vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tulevan toiminnan luonne, pääoman tarve, yrityksen perustamiseen ja toimintaan osallistuvien määrä, verotus ja vastuukysymykset. Tärkeimmät vaihtoehtoiset yritysmuodot ovat yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö sekä osakeyhtiö. Liiketoimintaa voidaan harjoittaa myös osuuskuntana. Alla olevassa taulukossa on vertailtu eri yritysmuotoja. Yritysmuotojen tunnuspiirteet
Perustajien lukumääräKuinka monta perustajaa tai omistajaa yrityksellä on? Osakeyhtiön voi perustaa yksi tai useampi henkilö tai yritys. Yksityisenä elinkeinonharjoittajana voi Suomessa toimia henkilö, jolla on asuinpaikka Euroopan talousalueella. Yksityinen elinkeinonharjoittaja ei ole yhtiö, vaan hän toimii omissa nimissään. Avoimessa yhtiössä tulee olla perustamishetkellä vähintään kaksi vastuunalaista yhtiömiestä. Osuuskunnan perustajia pitää olla vähintään kolme. Pääoman tarveYksityisen osakeyhtiön vähimmäispääoma on 2 500 euroa ja julkisen osakeyhtiön 80 000 euroa. Summien täytyy olla yhtiön tilillä ennen kuin osakeyhtiö ilmoitetaan kaupparekisteriin. Avoin yhtiö voidaan perustaa ilman rahallista panosta, yhtiömiehiltä riittää työpanos. Kommandiittiyhtiössä äänettömältä yhtiömieheltä vaaditaan rahallinen panos. Sen vastuunalaiselta yhtiömieheltä riittää työpanos. Osuuskunnassa ei ole vähimmäisosuuspääomaa. PäätöksentekoYksityinen elinkeinonharjoittaja tekee päätökset itse ja vastaa niistä henkilökohtaisella omaisuudellaan. Avoimen yhtiön yhtiömiehet ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehet käyttävät päätösvaltaa joko yksin tai yhdessä. Osakeyhtiötä ja osuuskuntaa edustaahallitus. Sekä henkilöyhtiöihin, osakeyhtiöihin että osuuskuntiin voidaan valita toimitusjohtaja pyörittämään jokapäiväistä hallintoa. Riski ja vastuuHenkilökohtaisesti ja koko omaisuudellaan yritystoiminnastaan vastaavat
Yksityinen elinkeinonharjoittaja toimii omissa nimissään ja vastaa taloudellisesti itse sitoumuksistaan. Sekä avoimen yhtiön että kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet ovat henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista ja muista velvoitteista. Kommandiittiyhtiön äänettömien yhtiömiesten vastuu rajoittuu yhtiösopimuksessa sovittuun omaisuuspanoksen määrään. Yritystoiminnan jatkuminenVoiko yritystoiminta jatkua, jos perustaja tai muu avainhenkilö lopettaa tai vaikka kuolee? Kaikkein haavoittuvinta on yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminta. Avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä yhtiömiehen osuus voidaan luovuttaa, jos siitä on sovittu yhtiösopimuksessa tai muut yhtiömiehet siihen suostuvat. Osakeyhtiön olemassaoloon ei vaikuta osakkaiden vaihtuminen. Osuuskunnan jäsenyyttä ei voi myydä, mutta koko osuuskunnan voi. Edellytyksenä on riittävä yksimielisyys jäsenten kesken. Varojen nosto ja voitonjakoYksityinen elinkeinonharjoittaja saa yrityksen tuottaman voiton itsensä käyttöön, mutta toisaalta hän vastaa myös mahdollisesta tappiosta. Palkanmaksu itselle ja puolisolle ei ole mahdollista, eikä myöskään verottomien luontoisetujen saaminen. Yrittäjä käyttää yrityksen voittoa yksityisnostoina verojen jälkeen. Avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä yhtiömiehet sopivat voiton ja tappion jakamisen perusteista. Yhtiömiehet voivat nostaa itselleen kohtuullisen määrän palkkaa ja saada luontoisetuja sekä verottomia kulukorvauksia. Käytännössä yhtiömiehet nostavat voiton yleensä yksityisnostoina. Osakeyhtiön voitosta ja tappiosta vastaa osakeyhtiö itse. Voitonjako tapahtuu maksamalla osakkaille osinkoa. Osakkaille voidaan maksaa myös kohtuullista palkkaa ja antaa luontoisetuja. Yksityisnostot eivät ole mahdollisia. Osuuskunnan tuottamasta voitosta maksetaan osuuskuntaan sijoitetulle pääomalle vain rajoitettu korvaus. Voitto eli ylijäämä voidaan jakaa ylijäämän palautuksena sen mukaan, kuinka jäsenet ovat käyttäneet osuuskunnan palveluja, joko osuuspääoman korkona tai muulla säännöissä määrätyllä tavalla. Työosuuskunnissa jäsenelle voidaan maksaa lisäpalkkaa. VerotusYksityisen elinkeinonharjoittajan saama elinkeinotoiminnan tulos verotetaan hänen omana tulonaan ja henkilöyhtiöiden elinkeinotoiminnan tuos jaetaan verotettavaksi yhtiömiesten tulona. Osakeyhtiö on itsenäinen verovelvollinen, jonka saama tulo verotetaan osakeyhtiön tulona. Osuuskuntaa verotetaan osakeyhtiön tavoin. | |||