| Etusivu > Yrityksen perustaminen
| ||
Yrityksen perustaminenYrittäjäksi ryhtyminen on merkittävä päätös. Sinun tulee arvioida realistisesti muun muassa omat yrittäjäominaisuutesi, taloudellinen tilanteesi ja yritysidean menestymismahdollisuudet. Selvitä myös erilaiset lakisääteiset velvoitteet, joita yrityksen perustaminen vaatii. Yrittämisen haasteita ja vaihtoehtoja pohtiessasi voit hyödyntää asiantuntija-apua. Neuvoja on saatavilla sekä yritysidean kehittämiseen toimivaksi liikeideaksi että liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja käytännön perustamistoimiin. Lisäksi yrittäjäksi aikovalle on tarjolla yrityksen perustamiseen liittyvää koulutusta ja tukea käynnistysvaiheen rahoitukseen. Yrityksen perustamisen palvelukokonaisuus on koottu avuksesi edellä mainittuihin asioihin. Kolmessa ensimmäisessä osiossa perehdytään yrityksen perustamiseen yksityiskohtaisemmin ja aiheita käydään läpi vaiheittain sen mukaan, missä järjestyksessä yrittäjäksi aikova ne yleensä kohtaa. Viimeisessä osiossa on koottu muistilista niistä asioista, jotka aloittelevan yrittäjän tulee ottaa huomioon. Tutustu yrityksen perustamiseen liittyviin oppaisiin:Perustamisopas alkavalle yrittäjälle Opas yrittäjyyteen 2013 (pdf, 2,97 Mt) Hoito- ja hoivayrittäjyyden tukena - julkiset yrityspalvelut -esite (pdf, 820 kt) Opas yritysostoa suunnitteleville uusille yrityksille (pdf, 1,12 Mt) Opas johtajuuden ja omistajuuden muutoksista perheyrityksessä (pdf, 6,19 Mt) Yrittäjäpolvenvaihdos - Yrittäjän opas (pdf, 1,45 Mt) | ||