Suomen lainsäädännössä on kolme rinnakkaista maksukyvyttömyysmenettelyä: konkurssi, yksityishenkilön velkajärjestely ja yrityksen saneeraus. Yhteistä eri menettelyille on velallisen maksukyvyttömyys ja kollektiivinen täytäntöönpano.
Menettelyissä selvitetään velallisen koko taloudellinen asema varoineen ja velkoineen. Siinä missä konkurssi päättyy toiminnan loppumiseen ja likvidaatioon eli varojen jakamiseen velkojille, yksityishenkilön velkajärjestely ja yrityksen saneeraus tähtäävät velallisen toimintakyvyn palauttamiseen.
Yrityksen saneerausmenettely velkajärjestelymahdollisuuksineen on soveltamisalaltaan yleinen ja koskee kaikenlaista yritystoimintaa. Eri yhtiömuotojen ja muiden laissa tarkoitettujen yhteisöjen lisäksi myös yksityiset elinkeinonharjoittajat kuuluvat yrityssaneerauslain piiriin. Lain piiriin eivät kuulu pelkästään kaupparekisteriin merkityt yksityiset elinkeinonharjoittajat, vaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan tässä yhteydessä myös ammatin- sekä maatilatalouden ja kalastuksen harjoittajaa.
Lakia säädettäessä etenkin saneerausmenettelyn mukaisten velkajärjestelyjen katsottiin voivan olla sangen tarpeellisia myös pienten yritysten kannalta. Elinkeinonharjoittajana toimiva luonnollinen henkilö voi tulla saneerausmenettelyn piiriin silloin, kun hänellä on kyseiseen elinkeinotoimintaan liittyviä taloudellisia vaikeuksia.
On huomattava, että jos saneerausvelallisena on luonnollinen henkilö, saneerausmenettelyn piiriin tulevat myös yksityistalouden velat. Jos elinkeinoa harjoittava luonnollinen henkilö joutuu vaikeuksiin pääasiassa yksityistalouteensa liittyvien velkojen vuoksi, kysymykseen voi tulla yksityishenkilön velkajärjestely erityisin edellytyksin.
Yhtiömuodossa harjoitettavassa yritystoiminnassa ainoastaan itse yhtiö voi olla saneerausmenettelyn kohteena. Henkilöyhtiön yhtiömies ja osakeyhtiön osakkeenomistaja voivat edellytysten täyttyessä kuulua yksityishenkilön velkajärjestelyn
piiriin.