Etusivu > Terveyttäminen > Yksityishenkilön velkajärjestely

Yksityishenkilön velkajärjestely

Velkajärjestely on tarkoitettu ratkaisuksi yksityistalouden ongelmiin, myös elinkeinotoimintaa harjoittavalle velalliselle voidaan myöntää yksityishenkilön velkajärjestely tietyin rajatuin ehdoin.

Velkajärjestely voidaan myöntää elinkeinotoiminnan harjoittajalle, jonka velkaongelmat liittyvät pelkästään yksityistalouteen. Myös aiemmin harjoitetun, jo päättyneen yritystoiminnan velat ovat yksityisiä velkoja. On siis mahdollista, että elinkeinotoimintaa harjoittavalla velallisella ei ole sellaisia elinkeinotoimintaan liittyviä taloudellisia ongelmia, joiden vuoksi yrityksen saneeraus olisi tarpeen.

Palkkatyön ja yritysmuotoisen toiminnan väliset rajat ovat viime vuosina hämärtyneet ja yhä useammat työskentelevät perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa. Monet työllistävät itsensä ammatinharjoittajina ja tarjoavat työpanostaan samanaikaisesti usealle työnantajalle. Tällaiselle yritystoiminnalle on usein ominaista toimintaan liittyvien velkojen ja toiminnassa käytettävän varallisuuden vähäisyys. Tällöin varallisuus yleensä muodostuu välttämättömistä työvälineistä, joiden rahallinen arvo on vähäinen.  Jos elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön velkaantuminen tällaisissa tapauksissa liittyy pääosin hänen yksityistalouteensa, ei ole pidetty perusteltuna asettaa häntä velkajärjestelyssä eri asemaan kuin esimerkiksi palkansaajan asemassa olevaa yksityistä henkilöä.

Elinkeinotoiminta voi myös olla kannattavaa ja se saattaa olla muita vaihtoehtoja parempi tai ainoa mahdollinen tulolähde velalliselle. Velkojien kannalta voi olla kannattavampaa se, että elinkeinonharjoittaja jatkaa ansiotoimintaa ja käyttää siitä saatuja tuloja yksityisvelkojensa maksamiseen kuin että toiminta lopetetaan.  Lopetettaessa elinkeino-omaisuuden myynnistä saadut varat voivat mennä ensisijaisesti yritysvelkojien maksamiseen ja velallinen jää työttömäksi. Velkajärjestely koskee näissäkin tapauksissa vain velallisen yksityistalouteen liittyviä velkoja.

Elinkeinotoimintaan liittyvät velat on siis suljettu yksityishenkilöiden velkajärjestelyn ulkopuolelle.

Näytä haluamasi paikkakunnan sisällöt
Palvelut