Monimuotoisessa työyhteisössä työskentelee rinnakkain
• naisia ja miehiä
• eri-ikäisiä
• etniseltä taustaltaan erilaisia
• vakaumukseltaan erilaisia
• seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia
• osatyökykyisiä ja vammaisia
Uudenlaista johtamisajattelua tarvitaan, sillä työyhteisöt ovat yhä useammin monimuotoisia. Monimuotoisuuden huomiointi viittaa siihen, että monenlaiset ihmiset mahtuvat työskentelemään samassa työyhteisössä, sen kaikilla organisaatiotasoilla. Monimuotoisuudessa ei ole kyse pelkästään vähemmistöistä tai syrjinnän vaarassa olevista ryhmistä.
Yhdenvertainen kohtelu kannattaa
Hyvän työpaikan luominen alkaa tasapuolisesta, oikeudenmukaisesta ja reilusta kohtelusta. Hyvässä työyhteisössä kaikilla on mahdollisuus osallistua mielekkääseen työhön kykyjensä mukaan. Tavoitteena on saada kaikkien työpanos käyttöön. Toisinaan tämä vaatii hieman toimenpiteitä - kuten panostusta selkokieliseen perehdyttämiseen tai akustiikan parantamista huonokuuloisten huomioimiseksi. Näistä toimenpiteistä hyötyvät usein oman organisaation lisäksi asiakkaat ja muut sidosryhmät.
Laadukkaat työolot ovat osa sosiaalisesti vastuullisia toimintatapoja. Vastuullisesti toimiva yritys pitää huolta maineestaan ja mahdollisuuksistaan saada hyvää työvoimaa. Syrjintä on resurssien tuhlausta ja laissa kielletty. Yhdenvertainen kohtelu puolestaan takaa sen, että kaikilla on samat mahdollisuudet työhön ja työssä etenemiseen sekä työskentelyyn ilman häirintää.