Kansainvälistymisneuvonta (Itä-Lapin seutu)
Asiantuntijamme auttavat sinua kansainvälisen toiminnan suunnittelemisessa ja käynnistämisessä sekä nykyisen toiminnan kasvattamisessa. Tuemme sinua rahoitusmahdollisuuksien löytämisessä, kontaktien rakentamisessa kohdemaahan sekä erilaisten verkostojen hyödyntämisessä.
Mitä
- Neuvomme yrityksiä kansainvälistymiseen ja vientiin liittyvissä kysymyksissä.
- Aluksi kartoitamme yrityksen edellytykset ja valmiudet kansainväliseen toimintaan. Asiantuntijat antavat kartoituksen pohjalta näkemyksiä mahdollisista etenemistavoista sekä niiden vaiheista.
- Sen jälkeen tuemme yrittäjää kansainvälistymissuunnitelman laadinnassa.
- Tuemme yritystä rahoitusmahdollisuuksien löytämisessä. Kansainvälistymishanke voidaan mahdollisuuksien mukaan kytkeä esimerkiksi EU-rahoitteisiin hankkeisiin.
- Kansainvälistymiseen on tarjolla myös valtakunnallisia yrityspalveluita esimerkiksi kansainvälistymis- ja kasvuyrityskoulutukset, Globaali ja Kasvuväylä
- Käytettävissänne myös Venäjän kaupan edistäminen -hankkeen järjestämät koulutukset, yrityskontaktimatkat Venäjälle sekä muut pk-yrityksen kehittämistoimet.
Kenelle
Kansainvälistymällä kasvua hakevat yritykset.
Ehdot ja kriteerit
ELY-keskuksen tuotteistetut asiantuntijapalvelut ovat harkinnanvaraisia
Hinta
Hinta Neuvonta on maksutonta. ELY-keskuksen pk-yritysten kehittämispalveluilla on pk-yrityksen omavastuuosuus.
Toimi näin
Ota yhteyttä:
Tiina Kiuru
palveluesimies
puh. 0295 039 580
tiina.kiuru(at)te-toimisto.fi
Jari Polvi
yritysasiamies
puh. 040 734 4152
jari.polvi(at)kemijarvi.fi
Antero Lepojärvi
toimitusjohtaja
puh.0400 414 391
antero.lepojarvi(at)posio.fi
Kirsi Kangas
talous- ja elinkeinojohtaja
puh. 0400 271 286
kirsi.kangas(at)salla.fi
Pekka Myllylä
yritysasiantuntija
puh. 0400 218 645
pekka.myllyla(at)proagria.fi
Työvoimakysymyksissä EURES työnvälityksen asiantuntijat:
Irma Tervo puh. 0295 039 673 irma.tervo(at)te-toimisto.fi
Pertti Tikkala puh. 0295 039 676 pertti.tikkala(at)te-toimisto.fi