| Yrityksen terveyttäminen Osiossa on tietoa yrityksille, jotka uhkaavat joutua tai ovat jo joutuneet talousvaikeuksiin. Aikainen puuttuminen ja asiantuntijoiden käyttö on eduksiKoskaan ei ole liian myöhäistä kääntyä asiantuntijan puoleen. Jos yrittäjällä tulee vastaan tilanne, jossa hän joutuu panemaan maksuvelvoitteita tärkeysjärjestykseen, verojen ja muiden julkisten maksujen pitäisi olla etusijalla. Usein konkurssin syynä ovat juuri verovelat. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2008 velkojan vireille panemista konkursseista Verohallinto haki 51 % ja vakuutusyhtiöt 39 % tapauksista. Verojen ja esimerkiksi työeläkemaksujen maksuaikatauluun voi pyrkiä sopimaan joustoa. Kirjanpitäjä on usein parhaiten selvillä yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Julkisetkin yrityspalvelutahot voivat auttaa. Myös pankin edustajan tai lakimiehen kanssa on hyvä arvioida tilannetta. Huomaa myös Talousapu-puhelin. Yrityksen terveyttämisen osio perustuu Yrittäjän maksuvaikeudet -oppaaseen, joka julkistettiin työ- ja elinkeinoministeriön tuella joulukuussa 2008. Tietosisältöä on sen jälkeen päivitetty. | Aiheeseen liittyvät palvelut Balanssi - talouden ja rahoituksen kehittämisohjelma (ELY-keskus) Muualla verkossa Talous- ja velkaneuvonta (Kuluttajavirasto) TMA-yhdistys (Kriisiyritysten muutoksenhallinta) Yrityksen maksuvaikeudet -opas (pdf, Velkaneuvonta ry) | |